EU
Vihreän siirtymän gaala

Vestia Oy vahvistaa Biocluster Finlandin toimintaa ensimmäisenä tukijana – Tavoitteena edistää yritystoiminnan kehittämistä, verkostoitumista sekä tiedon jakamista niin alueellisesti kuin kansallisesti

Vestia Oy vahvistaa Biocluster Finlandin toimintaa ensimmäisenä tukijana – Tavoitteena edistää yritystoiminnan kehittämistä, verkostoitumista sekä tiedon jakamista niin alueellisesti kuin kansallisesti

Vestian tuki on jatkuvatoimiselle klusterille ensimmäinen askel pitkäjänteisen tukijayhteistyön rakentamisessa. Tuki mahdollistaa klusterin toiminnan kehittämistä ja edistää yhteistyötä sekä verkottumista yritysten, rahoittajien ja muiden sidosryhmien välillä. 

Vestian jätekeskus Ylivieskassa. Etualalla kasvillisuutta keskuksen edessä. Rakennuksen seinässä teksti "Vestia".

Kuvan lähde: Vestia Oy
Vestian jätekeskus Ylivieskassa. Kuva: Vestia Oy

Vestia on ollut tukemassa vihreää ja digitaalista siirtymää sekä turvallisuutta edistävää klusteritoimintaa jo aiemmasta valmisteluhankkeesta lähtien. Toimitusjohtaja Olavi Soinion mukaan Vestialla tunnistettiin jo valmisteluvaiheessa tarve ja mahdollisuus koota vihreän siirtymän ja kiertotalouden toimijat saman pöydän ääreen.

– Vestia toimii alueella, jossa kiertotalous, luonnonvarojen kestävä käyttö ja uudet toimintamallit eivät ole abstrakteja tavoitteita, vaan arjen tekemistä. Halusimme olla mukana mahdollistamassa toimintaa, joka tukee yritysten kehittymistä ja alueellista elinvoimaa pitkäjänteisesti, Soinio kertoi.

Vestian toiminta keskittyy Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan alueelle, missä yritys huolehtii kotitalouksien jätehuollosta sekä omistajakuntiensa kierrätyspisteverkoston ylläpidosta. Yhteistyö klusterin kanssa tukee Vestian vastuullisuustyötä ja linkittyy vahvasti yhtiön arvopohjaan.

– Vestian perustehtäviin kuuluu edistää kestävää resurssien käyttöä ja ympäristövastuullisia ratkaisuja. Biocluster Finlandin toiminta linkittyy luontevasti näihin arvoihin: se tukee kiertotaloutta, vähäpäästöisiä ratkaisuja ja yritystoiminnan uudistumista. Yhteistyö on meille keino vaikuttaa laajemmin kuin vain oman organisaation rajojen sisällä, Soinio kertoi.

Klusteritoimintaa ohjaavat selkeät tavoitteet ja käytännön hyödyt yrityksille

Biocluster Finlandin kehittämistyö on ollut alusta asti tavoitteellista ja päämääränä on luoda alusta, joka yhdistää yrityksiä, kehittämishankkeita ja uusia ratkaisuja. Klusterin Vestialta saama tuki on mahdollistanut eri toimialojen yritysten, kehittäjien ja muiden sidosryhmien yhteisen kohtaamispaikan luomisen.

Klusterijohtaja Anne Sormunen kertoi, että Vestia on sekä keskeinen toimija kiertotalouden alalla että edelläkävijäyritys kestävässä kehityksessä. Vastuullisuus ja ympäristöystävällisempi toimintatapa heijastuu koko alueelle.

– Klusterin kautta myös tutkimusorganisaatiot ovat mukana liiketoiminnan kehittämisen ja uudistamisen prosesseissa. On hienoa, että yhteiskunnan etua voidaan edistää yritysyhteistyössä, Sormunen iloitsi.

Soinion mukaan klusteritoiminnassa erityisen arvokasta on toimijoiden välinen luottamus ja avoin vuoropuhelu. Toiminta tähtää konkreettisiin tekoihin ja yhteistyöhön eri kokoisten yritysten välillä.

– Jatkuvassa toiminnassa korostuvat vaikuttavuus ja käytännön hyödyt yrityksille. Tavoitteenamme on, että klusteri tukee entistä vahvemmin uusien ratkaisujen syntyä, tiedon jakamista ja yritysten verkottumista niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti, Soinio kertoi.

Pitkäjänteinen kehittämistyö avainasemassa yhteistyön syventämisessä

Vestialle klusteritoiminnan tukeminen tarkoittaa ennen kaikkea pitkäjänteistä panostusta sellaiseen toimintaympäristöön, jossa vastuullinen liiketoiminta ja kiertotalous voivat aidosti kehittyä. Klusterin vahva ymmärrys sekä yritysten tarpeista että vihreän siirtymän laajemmasta kontekstista luo hyvän pohjan toiminnan kehittämiselle ja jatkuvuudelle.

– Koimme tärkeäksi, että klusteritoiminta ei jää määräaikaisen hankkeen varaan. Jatkuvatoiminen malli antaa paremmat edellytykset yritysyhteistyön syventämiselle, verkostojen kasvulle ja konkreettisten tulosten syntymiselle, Soinio kertoi.

Klusteritoiminta vahvistaa arvoketjuja ja synergiaa verkoston eri toimijoiden välillä. Eri toimialojen yritykset voivat yhteistyöllä saada aikaan esimerkiksi resurssiviisaamman arvoketjun ja uutta kilpailuetua.

– Myös osaamisen vahvistaminen vihreässä ja digitaalisessa siirtymässä sekä kriisinkestävyydessä ja turvallisuudessa on klusterin viestinnässä ja kehityshankkeissa olennaista. Esimerkiksi digitalisaatio ja tekoäly integroituvat nopeasti organisaatioiden arkeen, joten tehokas mutta turvallinen teknologian hyödyntäminen ja samalla työntekijöiden osaamisen ylläpito varmistavat myös tulevaa kilpailukykyä ja ihmisten hyvinvointia työn murroksissa, Sormunen avasi.

Tulevaisuudessa etenkin toimintaympäristön nopeat muutokset ja yleinen turvallisuustilanne haastavat yrityksiä. Tällöin klusterin merkitys kumppanuuksien luomisessa ja ajantasaisen tiedon jakajana korostuu.

– Juuri nyt ennakointi on yrityksille haastavaa monikriisiytyneessä markkinaympäristössä. Klusteri toimii EU:n verkostoissa ja välittää signaalitietoa avautuvista rahoituksista ja yhteistyömahdollisuuksista alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, mikä on verkostomme kannalta erittäin olennaista tietoa, Sormunen vahvisti.

– Myös yrityksillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa oman toimialansa kehitykseen, jakaa osaamista ja rakentaa kestäviä ratkaisuja yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Samalla se vahvistaa yritysten kykyä vastata tulevaisuuden vaatimuksiin, Soinio kiteytti.

Lue lisää Vestiasta: www.vestia.fi/